Laulun Iloa! on monivuotisen suunnitelman tulos. Sen juuret ovat Vanhusten Ystävät ry:n vanhan ajan iltamissa, joita yhdistys järjesti vuosina 2002-05. Tämän Ray:n rahoittaman Saanko Luvan –projektin iltamia järjestettiin pääkaupunkiseudun vanhusten palvelutaloissa ja hoivakodeissa.

Fysioterapeutti, tanssinopettaja Maija Astikainen suunnitteli iltamiin uudentyyppisen istumatanssin, jossa tanssillisten liikkeiden lisäksi lauletaan samanaikaisesti. Maijan istumatansseista pidettiin kovasti ja niinpä Maija kokosi oppaan nimeltä "Tanssiva laulu", joka sisälsi kahdentoista laulun sanat ja ohjeet tanssia varten.

Tähän oppaaseen liitettiin ensimmäinen yhteislaululevy auttamaan istumatanssin vetäjää. Projektissa mukana ollut Jukka Haaviston orkesteri soitti kappaleet levylle ja allekirjoittanut lauloi.

Tämän levyn myötä nousi ajatus siitä, että yhteislaululevysarja voisi olla hyvinkin tarpeellinen työväline hoivakodeissa, joissa ei aina ole soitto- tai laulutaitoista henkilöä vetämässä vanhuksille niin rakkaita ja tärkeitä yhteisiä lauluhetkiä.

Jukka Haaviston kanssa suunnittelema hanke oli ensin nimeltään "Arjen toivotut"; yhteislaululevyjä, laulukirjoja, mutta myös alkuperäisäänitteitä cd:nä muistelutuokioita varten. Haimme Vanhusten Ystävät ry:n nimissä sille rahaa, mutta koska se ei onnistunut, hanke jäi hetkeksi unhoon.

Luovan tauon jälkeen suunnitelma sai uutta puhtia osallistuttuani Tuottajan talouskoulutukseen Oulussa. Puhtia ei tullut niinkään kannustuksesta, vaan pikemminkin siitä, että johtoajatuksenani pitämää hyväntekeväisyyskampanjaa ikäihmisten ja vapaaehtoistyön puolesta ei pidetty kovin kannattavana juuri rahoitusongelmien vuoksi. Samaan aikaan kuitenkin keskusteltiin siitä, kuinka kaikki kulttuuri on tärkeätä kaikenikäisille koko elinkaaren ajan.
Uskoin, että jos vain hanke saataisiin jotenkin käyntiin, se saisi kannattajia vapaaehtoisista ja hoivakotien henkilöstöstä ja osoittautuisi tarpeelliseksi.

Niinpä talvella 2010 pyysin Jussi Liskiä tekemään demoversion yhteislaululevystä, jotta sitä voisi kokeilla muutamassa vanhusten hoivakodissa ja varmentaa tällaisen musiikillisen työvälineen tarve.

Demolevy, 12 tuttua yhteislaulua ja niihin liittyvät isofonttiset laulukirjat olivat kokeiltavana kolmessa eri paikassa: hoivakodissa, päivätoimintapaikassa ja palvelutalossa. Kahden koeviikon jälkeen pyysin saada suoraa palautetta välineestä ja sen toimivuudesta.

Palaute oli erittäin hyvää. Kävi selväksi, että tuotteelle olisi tarvetta ja kysyntää: sen avulla oli helppo laulattaa ja kunnon laulukirjat olivat parempi vaihtoehto niitillä juuri ja juuri koossa pysyville kopiokasoille, joita joka hoivakodista tuntui löytyvän.

Tämän palautteen myötä päätimme Jussin kanssa käydä ahkeroimaan levysarjaa, jonka ensimmäiseksi teemaksi valitsimme joululaulut.

Nyt syyskuun lopussa materiaali alkaa olla kaikin puolin kasassa. Monta mutkaa on ollut ja saattaa olla ennen kuin tuote saadaan tehtaalta ulos. Toiveena kuitenkin on, että jouluna 2010 noin kymmenentuhatta ikäihmistä, vanhusta, mummua ja pappaa voivat nauttia kauniista "kotimusiikista" ja laulaa sydämensä kyllyydestä iki-ihania muistoja herättäviä joululauluja.

Ja jos kaikki menee oikein hyvin, joululaulut saavat pian seuraa muista perinteisistä yhteislauluista!

Vanhusten Ystävät ry